Elämässä tapahtuu monenlaista. Joskus tilanteet saattavat olla vaikeita tai hämmentäviä ja tuntuu, että niistä olisi hyvä jonkun kanssa jutella. Saatat kokea hankalia tunteita, stressiä, alakuloisuutta, tai ehkä olet uupunut. Mielen hyvinvointi on tärkeä osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja lyhytterapian avulla tuota hyvinvointia voidaan edistää.
Jos koet jonkin asian olevan sinulle pulmallinen ja haluat ymmärtää tilannettasi paremmin, tai etsiä ratkaisuja ja voimavaroja, ota yhteyttä. Kun ongelmiin puututaan matalalla kynnyksellä varhaisessa vaiheessa, tilanne usein ratkeaa helpommin. Lyhytterapia on oivallinen keino omien arvojen pohtimiseksi, uuden suunnan löytämiseksi tai nykytilanteen ymmärtämiseksi. Terapiassa voidaan keskustella myös ihan tavallisista asioista eli voit ottaa yhteyttä, vaikka sinulla ei erityisiä mielenterveyden pulmia olisikaan.
Olen Tiina Semilä ja opiskelen Integrum Instituutissa kognitiivista lyhytterapiaa oman päivätyöni ohessa. Minulle on karttunut monipuolista osaamista päivätyöni kautta. Olen saanut myös työpaikkakoulutusta, mm. hyväksymis- ja omistautumisterapian sekä interpersoonallisen terapian menetelmäkoulutusta.
Lähestymistapani erilaisten pulmien käsittelyyn on integratiivinen, eli hyödynnän osaamistani monipuolisesti erilaisia kognitiivisen työskentelyn keinoja käyttäen sinun auttamiseksi.
Lyhytterapia on nimensä mukaisesti lyhytaikaista terapiaa. Yleensä kontakteja on 1-20; usein tehokkainta on muutaman kerran yhtäjaksoinen terapia kerran tai pari viikossa. Lyhytterapian pituus määrittyy kuitenkin juuri sinun tarpeiden ja toiveiden mukaan. Lyhytterapiaan et tarvitse lääkärin lähetettä. Se ei ole myöskään Kela-korvattavaa palvelua.